Retkeilykohteet
Kylämme on matkailullisesti keskeisellä paikalla; hiihtokeskuksia on aivan lähiympäristössä kolme joista Sallatunturille on matkaa 30 km, Rukalle 43 km ja Suomutunturille 50 km.
Muistomerkkejä kylällämme on neljä: ensimmäisen asukkaan muistomerkki, jänkäjääkäreitten muistomerkki JR 12, Partisaanien Uhrien muistomerkki sekä Urriaavan asutuksen muistomerkki. Partisaani-iskun tapahtumapaikalle Kiviaavalle pääsee pitkostettua polkua (1,2 km yhteen suuntaan) ja siellä on muistomerkki sekä laavu.
Muistomerkkien sijoittuminen on esitetty Muistomerkit-sivun alhaalla löytyvällä kartalla.
Napapiirin nopia on esteetön 0,5 km reitti Karhunkierroksen lähtöpisteestä Rytinivan tulentekopaikalle, eli sinne voi mennä eväsretkelle vaikkapa lastenvaunujenkin kanssa tai pyörätuolilla.
Oulangan kanjonin maisemissa on 6 km pituinen päiväreitti Kanjonin kurkkaus.
Oulangan kansallispuiston itäosasta löytyy Keroharjun kuiskaus -reitti erämaisempaa reittiä hakeville.
Karhunkierros johdattaa kulkijan Oulangan kansallispuiston kuuluisimpien nähtävyyskohteiden kautta etelän suuntaan Rukalle saakka, kun taas pohjoiseen päin voi vaeltaa UKK-reittiä pitkin.
Kannattaa ehdottomasti käydä myös Aholanvaarassa Kalliovaaran reitillä tutustumassa Suomen suurimpiin hiidenkirnuihin.
Kylämme nuorten Sykettä Seutulaan -hankkeessa suunnittelema ja toteuttama frisbeegolfrata sijoittuu entisen urheilukentän ympäristöön.
Talviaikaan on 1,5 km pituinen valaistu hiihtolatu, ja pitemmällekin pääsee jatkamalla puolestavälistä Tokkapalosta Taivalkumpuun ja Halivaaraan, jolloin ladun pituudeksi tulee 9 km. Kartta hiihtoladusta
Rukan ja Sallatunturin välinen kelkkareitti kulkee Hautajärven kautta. Kelkkareittikartta ja muitakin Sallan alueen reittikarttoja löytyy Sallan kunnan sivulta Kartat